Fixura

FixuraFixura Oy Ab on Pohjoismaiden vanhin vertaislainayritys. Yritys on kerännyt jo yli 95 000 rekisteröitynyttä käyttäjää toimintansa aikana, joten se on myös yksi Pohjoismaiden suurimmista vertaislainayrityksistä. Pohjoismaalaisena yrityksenä yritys aloitti toimintansa vuonna 2010, kun Suomessa ei vielä muita vastaavanlaisia yrityksiä ollut edes olemassa. Fixuraa voisikin siis sanoa alansa pioneeriksi Suomen markkinoilla. Fixuran liikeidea sen sijaan on jo todella vanha ja käytetty, sillä ihmiset ovat aina kautta aikojen lainanneet rahaa toisiltaan, ja myös veloittaneet korkoa vaivanpalkkana velan antamisesta. Nykyään kaikki tämä voidaan kuitenkin tehdä paljon helpommin, ja esimerkiksi riskien hajauttaminen onnistuu vaivattomasti, ja erilaiset lainanhakijat on mahdollista yhdistää sijoittajiin helposti. Fixura onkin osana jakamistaloutta kansainvälisellä skaalalla, eli siis osana ilmiötä jonka avulla uudet ja innovatiiviset rahoitusmuodot syntyvät ja kasvavat perinteisten rahoitusyritysten ja pankkien tarjoamien lainojen rinnalle. Fixura silti pidättäytyy välittämään ainoastaan oikeasti olemassa olevaa rahaa, ja näin ollen toimii ja taistelee myös turvallisemman ja vakaamman kansantaloudenkin puolesta toiminnallaan. Fixuran liiketoiminnan ideana onkin siis yksinkertaisesti auttaa ihmisiä, jotta he voisivat lainata rahaa toisilleen. Fixuran tehtävänä on yhdistää lainan tarpeessa olevat ihmiset sijoittajiin, jotka etsivät lainanottajia sovittua korkoa vastaan. Fixura toimii ikään kuin siis välikätenä ja sovittelijana sijoittajien ja lainanottajien välillä, tarjoten palveluita molemmille osapuolille.

Hae lainaa

Onko Fixura luotettava?

Yritys pyrkii tukemaan eettistä rahoitusalan toimintaa, ja on myös sitoutunut toimimaan ja tarjoamaan lainoja, jotka pohjautuvat ainoastaan jo oikeasti olemassa olevaan rahaan. Tämän lisäksi asiakkaiden tyytyväisyys on yritykselle yksi sen tärkeimmistä lähtökohdista toiminnassaan, ja yritys noudattaakin kaikessa toiminnassaan Suomen lain lisäksi Suomen kuluttajaviranomaisten säädöksiä. Fixuran lainoja koskee myös kuluttajalautakunnan säännöstelemä 14 päivän lainojen palautusoikeus.

Fixura lyhyesti

  • Pohjoismaalainen rahoitusalan yritys, pääkonttori Vaasassa
  • Tarjoaa vertaislainoja yhtenä vanhimmista vertaislainoihin erikoituneista yrityksistä
  • Yhdistää lainanottajat ja sijoittajat parhaan lainan löytämiseksi
  • Toimii eettisesti ja lainat ovat aina oikeasti olemassa olevaa rahaa
  • Lainatuotteiden lisäksi tarjoaa sijoittajille korkotuotteita

Hae lainaa
Fixura Lainaa

Fixura lainatuotteet

Fixuran kautta on helppoa ja nopeaa hakea lainaa aina niin 1 000 – 10 000 euron välisiltä summilta. Lainat eivät vaadi takaa tai vakuuksia. Fixuran lainan ideana on yhdistää lainan tarpeessa olevat henkilöt henkilöihin, jotka haluavat sijoittaa antamalla lainaa ja veloittamalla korkoa annetusta lainasta. Näin ollen Fixuralta on mahdollista löytää erilaisia lainoja juuri itselleen sopivilla ehdoilla. Lainanhakijalla tulee olla säännölliset tulot, ja maksuhäirintämerkintöjä ei tulisi olla, edellytyksesi sille, että hakijalle voidaan myöntää Fixuran takaama laina. Fixuran lainojen korko vaihtelee aina 6 – 27 prosentin välillä, riippuen millaista lainaa hakija on itselleen hakemassa. Lainat ovat siis helposti edullisia muihin samankaltaisiin lainapalveluihin nähden. Syynä tähän on se, että, lainat tulevat Fixuralla suoraan yksityisiltä lainanantajilta ilman välikäsiä. Näin ollen lopullinen korko lainalle määräytyykin siis hakijalle annetun luottoluokituksen sekä lainanantajien tekemien korkotarjousten mukaisesti. Fixuran lainoja ei myöskään ole rajattu tiettyihin tarkoituksiin, vaan lainaa voi hakea millä perusteilla tahansa, kunhan hakija silti mainitsee käyttötarkoituksensa hakemuksensa yhteydessä. Yleisiä kohteita Fixuran lainoille on esimerkiksi vanhojen korkeakorkoisten lainojen maksaminen, kodin suurempi remontti, tai vaikka auton osto. Fixura poikkeaa myös muista rahoitusalan yrityksistä sillä, että se on hyvin taipuvainen myöntämään lainoja asiakkaille, jotka haluavat Fixuran lainalla maksaa vanhoja lainojaan pois. Fixuran lainaa hakiessa asiakas päättää aina itse laina-ajan ja itselleen sopivan takaisinmaksuajan. Lainahakemus on mahdollista täyttää ja lähettää netissä, ja Fixuran sivuilla on myös tarjolla helppokäyttöinen lainalaskuri, jonka avulla on helppo hieman hahmottaa lainojen korkoja, takaisinmaksuaikoja, ja millainen laina olisi itselleen kaikkein sopivin. Lainahakemuksen jättämisen jälkeen asiakas saa sähköpostitse lainatarjouksen rahoittajilta, johon asiakas voi tutustua rauhassa. Lainan tarkkoihin ehtoihin tutustumisen jälkeen voi asiakas valita hyväksyykö lainan vai ei. Laina hakeminen on täysin maksutonta Fixuralla, hakemukseen vastataan nopeasti, ja pelkkä hakemus ei vielä sido asiakasta lainan nostamiseen.

Fixurassa on myös pikavipit ja pikalainat -kategoriaan lukeutuneena yrityksenä erikoista ja muista alan yrityksistä erikoista se, että lainatuotteiden lisäksi yritys tarjoaa myös palveluita sijoittajille. Fixuran korkotuote on sijoitusmuoto, jonka keskimääräinen tuotto on ollut vuosittain jopa 8,3 prosenttia seitsemän vuoden aikajanalta. Sijoitusmuoto onkin siis sopiva sijoittajalle, joka etsii sijoituskohteita hieman pidemmällä tähtäimellä, pitkäjänteisempään sijoitukseen. Fixuran korkotuotteessa on myös se hyvä puoli, että se ei ole millään tapaa riippuvainen pörssikursseista tai korkojen heilahtelusta. Näin ollen Fixuran korkotuote onkin siis helppo sijoittajalle, sillä alituista pörssien seuraamista ja muuta aktiivista ylläpitotoimintaa ei tarvita. Fixuran korkotuotteeseen ei myöskään liity samanlaisia ajoituksellisia riskejä kuin pörssisidonnaisiin korkotuotteisiin. Käytännössä sijoituksen tehtyään asiakas voi jopa melkein unohtaa koko sijoituksen, ja ainoastaan nauttia sen tuomista tuotoista. Fixura tarjoaa myös automatisoituja sijoitustoimintoja. Näiden avulla sijoittaja voi valita omat halutut kriteerit luotonantoon, ja tämän jälkeen Fixuran järjestelmä sijoittaa aina automaattisesti lainoihin, kun sijoittajan tilillä on sijoitettavia pääomia, ja tarjolla olevien lainojen ehdot täyttävät sijoittajan vaatimukset. Tällä automatisoinnilla on mahdollista hajauttaa riskiä mahdollisimman paljon, ja lanakohtaisten sijoitusten maksimikoko määräytyy aina sijoittajan asettamien kriteerien mukaisesti. Tarkemmin Fixuran avulla sijoittamiseen voi tutusta yrityksen verkkosivuilla.

Automaattinen sijoitustoiminto hajauttaa riskiä mahdollisimman paljon ja yhteen lainaan tehtävän sijoituksen maksimikoko määräytyy omien kriteeriesi mukaan. Kun olet määrittänyt salkkusi ehdot, järjestelmä uudelleen sijoittaa tulovirran uusiin lainoihin valitsemiesi kriteeriesi mukaan niin kauan kuin haluat. Sijoittaessasi Fixuran kautta luot helposti itsellesi optimoidun sijoitussalkun, joka huolehtii itsestään.

Kuka voi hakea pikavippiä?

Yleisiä ehtoja Fixuran tarjoamien lainojen myöntämiselle on, että lainan hakijan tulee olla 21 – 68 -vuotias, ja hakijan tulee vakituisesti asua Suomessa. Tämän lisäksi lainaa hakevan tulisi olla luotto- sekä oikeustoimikelpoinen henkilö, ja hakijalla ei tulisi olla maksuhäiriömerkintöjä entuudestaan. Fixuran lainaa hakevilta henkilöiltä edellytetään myös säännöllisiä tuloja, jotta lainan takaisin maksaminen voidaan taata sijoittajille. Tämän lisäksi hakijalla tulisi olla tunnukset omaan verkkopankkiinsa, jonka Fixura on hyväksynyt yhteistyökumppanikseen. Fixuran palveluiden käyttämiseen tarvitaan myös henkilökohtainen puhelinliittymä sekä sähköpostiosoite. Tarkempiin lainanhakijoihin liittyviin ehtoihin voi tutustua Fixuran nettisivuilla, josta löytyy myös kattava UKK -osio vastaamaan yleisimpiin kysymyksiin.

Pikavippi heti tilille?

Koska Fixura itse ei ole myöntämässä haettua luottoa, vaan sijoittajat ovat yksityishenkilöitä, jotka ovat ryhtyneet lainanantajiksi, riippuu paljon hakemuksesta, miten nopeasti siihen vastataan. Fixuran tapauksessa on siis vaikea arvioida, miten nopeasti asiakas voi saada lainaa nostettua itselleen. Hakemuksen käsittelyaikaan vaikuttaa myös helposti se, miten kiinnostava ja houkutteleva hakemus on sijoittajien näkökulmasta. Houkuttelevimmat lainat menevät helposti ei niin kiinnostavien lainojen edelle, joten joskus lainan voi saada heti, ja joskus asiakas joutuu odottamaan lainaa hetken. Fixuralla on kuitenkin laaja verkko sijoittajia, joten lainoja ei useinkaan joudu odottamaa kovin pitkään.

Saat tiedon lainan myöntämisestä sekä sähköpostilla että tekstiviestillä. Sen jälkeen voit hyväksyä lainan verkkopankkitunnuksillasi. Hyväksymisen jälkeen laina näkyy tililläsi muutaman pankkipäivän kuluessa.

Tarvitsenko vakuuksia lainaan?

Useimpien pikaluottojen myöntämiselle ehtoina on jonkinlainen vakuus. Se voi olla esimerkiksi talletus, asunto, toisen henkilön antama takaus, tai jokin muu omaisuus. Fixuran lainoihin ei vakuuksia tarvita, vaan lainaa on mahdollista hakea niin ilman vakuuksia kuin myös ilman takaajia. Fixuran lainat ovat myös siinä mielessä järkeviä, että lainaaja saa netissä lainaa hakiessaan itse päättää kaikista lainaan liittyvistä ehdoista.

Yhteystiedot

Fixuraan voi ottaa yhteyttä joko sähköpostitse tai puhelimitse. Asiakaspalvelu puhelimitse palvelee asiakkaita arkisin klo 9 ja 16 välillä. Fixuran yhteystiedot löydät alta: Fixura, Hovioikeudenpuistikko 15 C 29, 65100 Vaasa. Sähköposti: info@fixura.fi, puhelin: 020 7344 530 (0,0835 € /puhelu + 0,1669 € /min). Asiakaspalvelun aukioloajat: arkisin klo 09.00 – 16.00.

Hae lainaa


Viimeksi päivitetty 2024-05-04 Teemu Virtanen (Lainando)