Bitcoinin arvo heilahtelee

Suositun kryptovaluutan Bitcoinin arvo on laskenut merkittävästi aikaisemmista huippulukemista. Korkeimmillaan Bitcoinin arvo oli vuoden 2017 joulukuussa, jolloin kolikko vaihtoi omistajaa hieman yli 16 000 eurolla. Tällä hetkellä arvo on tullut alas noin 5 500 euroon. Alamäkeä on jatkunut käytännössä koko kuluneen vuoden ajan. Hinta on myös heilahdellut vahvasti molempiin suuntiin, sillä kryptovaluuttojen luonteeseen kuuluu korkea volatiliteetti eli vaihtelevuus.

Arvoa laskevat hakkerointitapaukset

Bitcoinin hintaan ovat vaikuttaneet merkittävästi hakkeri-iskut, joissa kolikoita on onnistuttu varastamaan merkittäviä määriä. Yksi hakkeroinnin kohteeksi joutunut yritys on etelä-korealainen Coinrail, jonka Bitcoin-lompakosta katosi arviolta 30 miljoonan euron arvosta kryptovaluuttoja. Coinrail toimi markkinoilla erilaisia kryptovaluuttoja välittävänä kauppapaikkana. Yksi tunnetuimmista kauppapaikoista oli japanilainen Mt. Gox, joka huippuvuosinaan 2013 ja 2014 välitti yli 70 % kaikista Bitcoin maksuista. Senkin kohtaloksi koitui hakkerointi. Yhteensä noin 850 000 Bitcoinia jotka kuuluivat yhtiölle ja sen asiakkaille katosivat todennäköisesti varkauden seurauksena. Näistä noin 200 000 on sittemmin ”löytynyt”. Vuonna 2015 valmistuneessa selvityksessä todettiin että suurin osa kolikoista oli varastettu suoraan yhtiön kryptovaluuttalompakosta vuodesta 2011 lähtien.

Viimeaikaisimpiin hakkerointeihin kuuluu myös japanilaisen Coincheck, jonka hallussa olevia kryptovaluuttoja hävisi jäljettömiin puolen miljardin dollarin edestä.

Kun näin suuret summat katoavat kuin tuhka tuuleen, ei ole mikään ihme, että ihmisten usko Bitcoiniin ja muihin kryptovaluuttoihin on ollut koetuksella. Bitcoin on vanhin markkinoilta löytyvä kryptovaluutta ja eräänlainen kryptovaluuttojen lippulaiva, joten sen arvo vaikuttaa paljon myös muiden kryptovaluuttojen kehitykseen.

Hakkeroinneista ja kolikoiden katoamisesta on tietysti seurannut epävarmuutta sijoittajien keskuudessa, mikä on tietysti taas johtanut kaupankäynnin volyymin pienenemiseen lähestulkoon kaikilla kryptovaluuttojen kauppapaikoilla.

Kryptovaluuttoja koskevat tragediat ovat osuneet myös lähelle Suomea. Suomalaisen yrittäjän Risto Pietilän kryptovaluutalla ostettu historiallinen Mallan kartano tuhoutui tulipalossa Pohjois-Virossa. Pietilän suunnitelmissa oli perustaa tähän historialliseen ja linnamaiseen kartanoon keskus tulevaisuuden virtuaalivaluuttojen käyttäjille. Kartano on mahdollisesti yksi suurimmista Bitcoineilla tehdyistä ostoksista. Pietilä on kerryttänyt omaisuutensa vuosien varrella keinottelemalla Bitcoineilla. Vielä ei ole tietoa siitä, voidaanko kartanoa entisöidä.

Bitcoin on suosittu kryptovaluutta

Bitcoin on kasvattanut suosiotaan sijoituskohteena erityisesti milleniaalien keskuudessa. Vaikka Bitcoinien ja muiden kryptovaluuttojen avulla on syntynyt useita uusia miljonäärejä sekä myös miljardöörejä, suhtautuvat rahoitusalan ammattilaiset varauksella kryptovaluuttoihin sijoittamiseen. Vaikka Bitcoinin arvo on tippunut viime aikoina paljon, on se kuitenkin pitkällä aikavälillä noussut merkittävästi. Esimerkiksi neljä vuotta sitten, kun Pietilä hankki Mallan kartanon itselleen, Bitcoinin arvo oli noin 1 / 9 sen nykyisestä arvosta

Bitcoineihin sijoittamisessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ja kuten myös muussakin sijoittamisessa hajauttaminen on ensisijaisen tärkeää. Koko elämänsäästöjä ei siis missään nimessä kannata laittaa kiinni Bitcoiniin. Bitcoin ja muut virtuaalivaluutat toimivat hyvin korkeariskisenä sijoituksena sellaisille sijoittajille, jotka ovat valmiita korkeampaan riskiin. Reuters kirjoitti vuonna 2012 artikkelin, jossa se kertoi Bitcoinin olevan lähinnä keinottelijoiden ja sijoittajien leikkikalu. Tämä pitää pitkälti paikkansa, sillä keinottelu sekä säästäminen ovat keskeisimpiä käyttötarkoituksia Bitcoinille. Sen niukkuuden ansiosta poliittiset epävakaudet eivät ole juurikaan vaikuttaneet sen arvoon. Esimerkiksi finanssikriisi sekä Brexit-äänestys eivät vaikuttaneet juuri lainkaan Bitcoinin markkina-arvoon.

Fyysisenä valuuttana Bitcoinia käytetään vielä harvoissa paikoissa. Suomessa ensimmäisenä Bitcoineja maksuvälineeksi otti vastaan Vegemesta-niminen ravintola. Myös Teslan sähköautoja on myyty Suomessa Bitcoineilla. Sibeliuspuiston minigolf taas teki historiaa olemalla ensimmäinen minigolfrata, joka hyväksyy Bitcoineja maksuvälineeksi. Bitcoinin lisäksi markkinoilta löytyy useita muita virtuaalisia valuuttoja. Markkina-arvoltaan suurimpien kryptovaluuttojen joukkoon kuuluvat esimerkiksi Ethereum, Bitcoin cash, Ripple, Litecoin sekä Dash. Myös Monero on yksi uudemmista suosituista kryptovaluutoista.